>Koulutus
 >Työkokemus

 

 

Nimi: Aleksi Mäntylä

Ammatti: Toimitusjohtaja

Syntymäaika: 26.03.1980

Syntymäpaikka: Martinlaakso, Vantaa

Asuinpaikka: Ankkuri, Lahti

Opiskelupaikka: Ympäristötieteiden laitos, Helsingin yliopisto (Lahti)

Henkilökuva

Vasemmalla sijaitsevasta valikosta pääset tarkkailemaan koulutus ja työkokemustietojani. Alta löytyypi sanallinen selostus olemuksestani. :)

Vantaalaisesta rääpäleestä Lahtelaiseksi ympäristöalan opiskelijaksi ja Vihreäksi vaikuttajaksi

Lapsuus ja murrosikä meni mukavasti ympäri pääkaupunkiseutua. Muuttoja oli paljon. Pari vuotta tuli vietettyä Ähtärissäkin (1993-1995).

Vuonna 1996-1999 kävin lukion Simonkylän lukiossa Vantaalla. Loppuvuosi 1999 kuluikin sitten armeijassa (palvelusaika 180 vrk). Vuonna 2000 muutin pois kotoa ensimmäiseen omaan asuntoon Espoon Viherlaaksoon vuokralle. Tein pari vuotta töitä Lomarengas Oy:ssä samalla hakien koko ajan opiskelemaan yliopistoon.

Vuonna 2002 pääsin vihdoin opiskelemaan ja tuota opintietä kuljen edelleen. Yliopistoa voi kiittää kiinnostuksestani järjestötoimintaa kohtaan, sillä oma opiskelijajärjestömme Natura ry vei minut mennessään.

Vuodesta 2005 eteenpäin olen toiminut aktiivisesti Vihreissä. Tämä ajanjakso on ollut hyvin intensiivistä järjestötoimintaa. Olen ollut mm. Vihreiden ehdokkaana vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, vuoden 2008 kunnallisvaaleissa sekä vuoden 2009 eurovaaleissa ja nyt vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Toimin tällä hetkellä mm. Vihreän liiton puoluehallituksessa.

Alla elämäni kerrottuna vuosilukuina:

1980 Näin päivänvalon (no ainakin synnytyshuoneen valot, kun nyt satuin syntymään klo 23:13). Ensimmäinen asuinpaikka Martinlaakso, Vantaa.

1981 Muutto Pihlajamäkeen, Helsinki.

1986 Muutto Pihlajistoon, Helsinki.

1987 Aloitan peruskoulun ensimmäisen luokan Pihlajiston ala-asteella.

1988 Muutto Pakilaan, Helsinki. Vaihdan koulua Pakilan ala-asteelle, missä opiskelen luokat 2-4.

1989 Saan pikkusiskon alkuvuodesta, nimi Fanny Asikainen. Pääsen musiikkiluokalle alkaen kolmannesta luokasta, liityen automaattisesti koulun kuoroon (1989-91). Saan loppuvuodesta pikkuveljen, nimi Tuomas Mähönen (sukunimi Tuomaksen äidin mukaan).

1991 Muutto Simonkallioon, Vantaa. Vaihdan koulua Simonkallion ala-asteelle, jossa opiskelen musiikkiluokalla luokat 5-6, soittimena kitara, liityen automaattisesti luokan orkesteriin.

1992 Saan lisää pikkuveljiä, nyt kaksosten muodossa, Antti ja Oskari Mähönen.

1993 Muutto Ähtäriin. Aloitan ylä-asteen Ähtärin ylä-asteella, jossa opiskelen luokat 7-8. Liityn Ähtärin Ylä-asteen kuoron orkesteriin.

1995 Muutto takaisin Simonkallioon Vantaalle. Vaihdan koulua Peltolan ylä-asteelle, missä liityn vanhaan musiikkiluokkaani, soittimena edelleen kitara, liittyen automaattisesti luokan orkesteriin.

1996 Pyrin kuvataidelukioon Torkkeliin Helsinkiin, kuitenkaan pääsemättä sinne. Aloitan lukion Simonkylän Lukiossa, valintoina pitkä-matikka, A-kielenä englanti ja B-kielenä ruotsi, opiskelen pidennettynä oppimäärinä myös psykologian, biologian, kemian ja filosofian.

1997 Lisäystä pikkuvelikaartiin, taasen kaksosten muodossa, Arttu ja Eetu Mäntylä.

1998 Ajan ajokortin (B) kevään aikana. Kirjoitan syksyllä hajautetun ylioppilaskirjoituksen reaalin, saaden arvosanan Magna cum laude approbatur.

1999 - Kirjoitan ylioppilaaksi uusien samalla reaalin, saaden arvosanat: äidinkieli Cum laude approbatur, englanti Cum laude approbatur, reaali Eximia cum laude approbatur, pitkä matematiikka approbatur. Pyrin Helsingin, Jyväskylän, Turun, Joensuun ja Oulun yliopistoihin lukemaan biologiaa, Helsingin yliopistoon lukemaan ympäristöekologiaa, sekä Helsingin yliopistoon lukemaan maantiedettä - pääsemättä kuitenkaan mihinkään. Työskentelen lyhyen aikaa HKL:n suunnitteluyksikön liikennelaskijana (HKL=Helsingin Kaupungin Liikennelaitos). Muutto takaisin Pakilaan Helsinkiin. Suoritan asevelvollisuuteni 1.7.-31.12.1999, sotilasarvo tykkimies.

2000 Työskentelen taas lyhyen ajan HKL:n suunnitteluyksikössä, tällä kertaa Laatuhaastattelijana. Käyn Helsingin aikuisopiston biologian preppauskurssin. Korotan pitkän matematiikan ylioppilaskirjoitustuloksen saaden arvosanan Cum laude approbatur. Pyrin Helsingin, Jyväskylän, Turun, Joensuun ja Oulun yliopistoihin lukemaan biologiaa, sekä Helsingin yliopistoon lukemaan ympäristöekologiaa - pääsemättä taaskaan mihinkään. Saan työpaikan Lomarengas Oy:stä; aloitan työni 30.6.2000 postittajana/jokapaikanhöylänä. Aloitan eläintieteen opiskelun Helsingin Avoimessa yliopistossa, tosin lopetan sen ensimmäisen opintoviikon saatuani (Johdatus Eläintieteeseen). Muutan syksyllä ensimmäiseen omaan kotiin Viherlaaksoon, Espoo (yksiö +kk, 31 m²).

2001 Työtehtäväni Lomarenkaassa laajenevat myyntiin ja kuvienkäsittelyyn. Pyrin Helsingin, Jyväskylän, Turun, Joensuun ja Oulun yliopistoihin lukemaan biologiaa, sekä Helsingin yliopistoon lukemaan ympäristöekologiaa - ja edelleenkään en pääse mihinkään.

2002 Pyrin Helsingin, Jyväskylän, Turun, Joensuun ja Oulun yliopistoihin lukemaan biologiaa, Helsingin yliopistoon lukemaan ympäristöekologiaa, biokemiaa ja ympäristönsuojelutieteitä, sekä Tampereen yliopistoon lukemaan bioteknologiaa - pääsen vihdoin Helsingin yliopiston ympäristöekologianlaitokselle, joka sijaitsee Lahdessa. Päätän työsuhteeni Lomarenkaassa 31.8.2002. Aloitan yliopisto-opintoni syksyllä Helsingin yliopiston ympäristöekologian laitoksella Lahdessa. Muutan Mukkulaan, Lahti (kaksio +kk, 48 m²). Teen loppuvuodesta pari viikkoa töitä Lomarenkaalle.

2003 Toimin vuoden alusta alkaen opiskelijajärjestömme Natura ry:n nettisivujen ylläpitäjänä. Teen kesätöitä Lomarenkaalle kesäkuun alusta lähtien. Lopetan kesätyöt 22.7. tapaturman johdosta (kyynärpään murtuma). Toimin ympäristöekologian laitoksella tuutorivastaavana, sekä vedän syksyn aikana ekotiimikurssia. Hoidan HYY:n vaaleissa Lahden vaalipisteen vaalilautakunnan varapuheenjohtajan virkaa.

2004 Toimin vuoden alusta alkaen Natura ry:n opinto-, ympäristö-, netti- ja sähköpostivastaavana ja kuulun Naturan hallitukseen. Olen myös Ympäristöekologian laitoksen johtoryhmän varajäsen seuraavat kolme vuotta. Vedän vuonna 2003 syksyllä alkaneen ekotiimikurssin loppuun ja aloitan uuden ekotiimikurssin vetämisen vuoden alussa. Luovun helmikuussa opintovastaavuudestani. Aloitan loppukeväästä pro gradu -työni aiheesta "Kasvien vaikutus maaperän koostumukseen ja mikrobeihin urbaanissa ympäristössä". Graduni on osa kolmivuotista tutkimusprojektia. Teen kesällä töitä ympäristöekologian laitoksella harjoittelijana kahdessa eri projektissa. Toimin taas ympäristöekologian laitoksen tuutorina. Muutan pienempään asuntoon Mukkulassa (yksiö +k, 29,5 m²). Opetan joitakin tunteja ympäristötietoa Lahden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa syksyn aikana.

2005 Toimin vuoden alusta alkaen Natura ry:n ATK-, tietoliikenne-, tila- ja ympäristövastaavana. Toimin taas uuden ekotiimikurssin vetäjänä. Opetan joitakin tunteja ympäristötietoa Lahden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa alkuvuodesta. Olen mukana perustamassa Lahteen ViNOn (Vihreät nuoret ja opiskelijat) paikallisjärjestöä, jossa saan varapuheenjohtajan viran, kuuluen täten myös hallitukseen. Toimin myös vuoden Etelä-Hämeen Vihreiden hallituksen varajäsenenä. Teen kesällä töitä ympäristöekologian laitoksella tutkimusavustajana kahden kuukauden ajan. Muutan isompaan asuntoon yhteen tyttöystäväni kanssa vuoden lopussa paikkana edelleen Mukkula (kaksio +kk, 48 m²).

2006 Toimin vuoden alusta alkaen Lahden Vihreiden Nuorten puheenjohtajana, Lahden Vihreiden sihteerinä ja Natura ry:n laitevastaavana. Olen presidentinvaalien Lahden VIII vaalitoimikunnan varapuheenjohtaja sekä 9. äänestysalueen vaalilautakunnan varapuheenjohtaja. Toimin taas uuden ekotiimikurssin vetäjänä yhdessä Suvi Pakarisen kanssa. Minut valitaan myös Etelä-Hämeen Vihreiden hallitukseen sekä Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2007 eduskuntavaaleihin. Suoritan kevään aikana sukelluskortin 18 m syvyyteen asti. Alkukesän teen töitä Helsingin yliopistolle maaperäekologian kenttäkurssin vetäjänä. Kesällä olen harjoittelijana Hämeen ympäristökeskuksen leväseurannassa.

2007 Toimin vuoden alusta alkaen Lahden Vihreiden Nuorten puheenjohtajana, Lahden Vihreiden varapuheenjohtajana ja Natura ry:n hallituksen varajäsenenä ja kahvihuonevastaavana. Olen eduskuntavaalien Lahden 27. äänestysalueen vaalilautakunnan jäsen. Saan eduskuntavaaleissa yhteensä 507 ääntä. Minut valitaan Etelä-Hämeen Vihreiden hallitukseen. Toimin taas uuden ekotiimikurssin vetäjänä yhdessä Juha-Matti Vähätalon kanssa ja opetan muutaman tunnin ympäristötietoa Päijät-Hämeen koulutuskonsernissa. Olen kesän töissä pitkästä aikaa Lomarengas Oy:ssä Helsingissä, missä työskentelen koti- ja ulkomaanmyynnissä. Loppukesästä toimin vielä pari viikkoa tutkimusavustajana Helsingin yliopiston täpläverkkoperhosprojektissa.

2008 Toimin vuoden alusta alkaen Lahden Vihreiden Nuorten hallituksen jäsenenä, Lahden Vihreiden varapuheenjohtajana ja Natura ry:n hallituksen varajäsenenä ja ympäristövastaavana. Muutamme vuoden alussa isompaan asuntoon Lahden Solttiin (kolmio +k, 76 m²). Opetan muutaman tunnin ympäristötietoa Päijät-Hämeen koulutuskonsernissa. Toimin sekä keväällä, että syksyllä tutkimusavustajana Helsingin yliopsiton täpläverkkoperhosprojektissa. Aloitan 1.6. työt Hämeen Vihreiden toiminnanjohtajana. Meille syntyy kaksospojat 3.6., nimet Aarni ja Ohto Mäntylä. Olen ehdokkaana syksyn kunnallisvaaleissa Lahdessa saaden 214 ääntä ja tullen Vihreiden ensimmäiseksi varavaltuutetuksi. Toimin myös kunnallisvaalien Lahden 27. äänestysalueen vaalilautakunnan jäsenenä

2009 Minut valitaan kunnallisvaalien kautta Lahden seudun ympäristölautakunnan jäseneksi, kiinteistötoimitusten uskotuksi mieheksi ja Lahden kaupungin kuntaliiton kokousedustajaksi. Olen mukana perustamassa valtakunnan laajuista Vihreää miesliikettä, johon minut valitaan varapuheenjohtajaksi ja taloudenhoitajaksi. Minut valitaan myös eurovaaliehdokkaaksi (ääniä 1 070) sekä Jyväskylän puoluekokouksessa Vihreiden puoluehallituksen jäseneksi. Päätän pestini Hämeen Vihreiden toiminnanjohtajana huhtikuun lopussa, johtuen puoluehallituspaikasta. Teen joitakin tunteja ATK-töitä Vantaan tanssiopistolle syksyn aikana. Vuoden lopussa muutamme pienempään asuntoon lähemmäksi kaupungin keskustaa Lahden Ankkuriin (kolmio +k +s, 70 m²).

2010 Aloitan kaksivuotisen kauden Hämeen Vihreät ry:n hallituksessa. Nousen Lahden kaupunginvaltuuston valtuutetuksi, johtuen Vihreän valtuutetun Kai Kuokkasen muutosta pois paikkakunnalta. Teen ATK-töitä Vantaan tanssiopistolle tuntityöntekijänä koko vuoden. Minut valitaan tulevaisuustoimikunnan varajäseneksi vuoden alussa ja Oppilastalo Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi keväällä. Kevään lopussa minut valitaan jälleenvuoden 2011 eduskuntavaaliehdokkaaksi. Syksyllä olen mukana perustamassa uutta osuuskuntaa nimeltä: "Ethical Environmental Management Coop.". Minut valitaan uuden osuuskunnan toimitusjohtajaksi. Valmistun vuoden lopussa vihdoin luonnontieteiden kandidaatiksi (LuK) kiitettävin arvosanoin. Teen ATK-töitä Vantaan tanssiopistolle tuntityöntekijänä koko vuoden.

2011 Teen edelleen ATK-töitä tuntityöntekijänä Vantaan tanssiopistolle. Saan eduskuntavaaleissa yhteensä 654 ääntä.

 

 



Äidin sylissä vanhalla oopperatalolla.


Pihlajamäen kotona


Rautatieasemat tulivat tutuksi jo nuorena.


Isä opettaa kitaransoittoa rippijuhlissa.


Vanhojen tanssit.


Juuri valmis ylioppilas.


Baarimikkona Karibiabileissä.


Wappu 2005.


Pyöräretkellä välillä Lahti-Heinola.


Sukeltamaan menossa.


Ahvenanmaalla perhoskartoituksessa.


Kilpisjärven Pikku-Mallaa vallottamassa.


Lähdössä kotiin ensikertaa.


Kolme suuta ruokittavana.


Lahtelaista tilataidetta.


Lähimetsässä lapsien kanssa


Kolilla retkeilemässä.

 

 
  Tämä sivu on päivitetty: 26.04.2011